Lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme!

Avioehto

Kaikki, mitä sinun tulee tietää avioehdosta

Artikkeleita avioehdosta. Kannattaako avioehto? Lue lisää Lexlyn sivuilta - Lexly.fi

Avio-oikeus koskee kaikkea

Sillä ei ole mitään merkitystä, oletko ostanut talon tai perustanut yrityksen ennen kuin olet mennyt naimisiin. Kaikki omaisuus, jota sinulla on, jaetaan eron sattuessa tasan puolisosi kanssa, ellei sitä ole avioehdolla, testamentilla tai lahjakirjalla suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle. Avio-oikeudella on merkitystä avioeron lisäksi silloin, jos liitto päättyy puolison kuolemaan. Avioehdossa voidaan huomioida nämä molemmat tilanteet.

Avioehdon sisältö - Kaikki vai ainoastaan tietty omaisuus?

Avioehdolla voitte puolisosi kanssa yhdessä päättää, onko olemassa jotain omaisuutta, jonka haluatte jättää avio-oikeuden ulkopuolelle.

Voitte esimerkiksi sopia, että erossa kumpikin pitää sen omaisuuden, joka teillä on ollut ennen avioliiton solmimista. Lisäksi avio-oikeuden ulkopuolelle voi sulkea esimerkiksi suvussa kulkevia perintöesineitä kuten arvokoruja tai maalauksia. Rajaa ei varsinaisesti ole, te päätätte itse, miten omaisuus jakautuu.

Avioehdon rekisteröinti

Avioehtoa ei voi tehdä kumpikaan puolisoista yksin, vaan molempien pitää hyväksyä ja allekirjoittaa se, jotta se olisi pätevä. Tämä ei kuitenkaan yksin vielä riitä. Pätevä avioehto vaatii myös kahden todistajan allekirjoituksen sekä Digi- ja väestötietoviraston (DVV) rekisteröinnin. Avioehdon voi lähettää rekisteröitäväksi aikaisintaan kuukautta ennen vihkipäivää. Voimaan se kuitenkin astuu vasta, kun pappi tai tuomari on teidät aviopariksi julistanut.

Tästä artikkelista voit lukea läpi koko avioehdon rekisteröintiprosessin >>

Yrittäjä? Suojaa avioehdolla se, minkä olet itse rakentanut

Yrittäjän, joka on naimisissa tai suunnittelee naimisiinmenoa, kannattaa ehdottomasti tehdä avioehto. Moni ei tule ajatelleeksi, että myös yrittäjän yksityiseen eläkerahastoon säästämät varat saattavat päätyä osituksen alaisiksi. Avioerossa saattaa käydä pahimmillaan niin, että menetät puolet sekä yrityksestäsi että eläkesäästöistäsi.

Yrityksen osakassopimuksella voidaan sopia, että jokaisen yrityksen osakkaan tulee tehdä avioehto. Näin voidaan varmistaa, ettei avioerossa jonkun osakkaan ex-puolisosta tule yhtiöön uutta ei-toivottua omistajaa.

Oletko yrittäjä? Lue oheisesta artikkelistamme kattavammin, miksi tarvitset avioehdon >>

Voiko avioehtoa muuttaa?

Kyllä voi. On kuitenkin hyvä muistaa, että rekisteröity avioehto on virallinen ja voimassa niin kauan, kunnes viranomaiselle toimitetaan uusi. Avioehtoa ei voi muuttaa yksipuolisesti vaan molempien puolisoiden on hyväksyttävä muutos ja allekirjoitettava uusi avioehtosopimus. Toisin kuin moni ajattelee on mahdollista tehdä avioehto jälkikäteen. Vaikka avioliitto olisi kestänyt jo vuosikymmeniä, voi avioehdon silti edelleen tehdä kunhan avioeroa ei ole ehditty laittaa vireille.

Puhukaa omasta tilanteestanne ja avioehdosta avoimesti

Jokainen parisuhde ja elämäntilanne on omanlaisensa ja harvemmin niihin kaikkiin sopii samanlainen avioehto. Pohtikaa yhdessä, minkälaisia tilanteita juuri teille voi elämässä tulla eteen ja miettikää, miten toivoisitte omaisuutenne jakautuvan missäkin tilanteessa.

Avioehdon tekeminen

Lexlyn avulla voitte tehdä avioehdon juuri teille sopivalla tavalla, itsenäisesti netissä tai yhdessä perhe- ja perintöoikeuteen erikoistuneen juristimme kanssa. Juristin kanssa avioehdon laatiminen onnistuu myös täysin etäyhteyksin video- ja puhelinyhteyden avulla. Jos päätätte tehdä avioehdon netissä, teidän tarvitsee vain vastata juristiemme laatimassa verkkopalvelussa teille esitettyihin kysymyksiin ja lopputuloksena syntyy juuri teidän tarpeisiinne räätälöity avioehtosopimus, joka tallentuu Oma Lexly -tilille.

Valitsitte sitten avioehdon tekemisen netissä verkkopalvelumme avulla tai juristin palvelut, avioehdon hinta on Lexlyssä aina kiinteä.

Tämän linkin takaa voit lukea kaikki avioehtoon liittyvät artikkelimme >>

Kysyttävää? Ota yhteyttä asiakaspalveluun!

Jätä yhteystietosi oheisella lomakkeella, niin asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Halutessasi voit myös soittaa meille numeroon 010 3379 150 (0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min).

Jätä yhteydenottopyyntö>>

Avioehto ja kaikki muut avioliiton lakipaperit helposti ja turvallisesti Lexlyn avulla - Lexly.fi

Lataa hyödyllinen miniopas

Tiedätkö riittävästi avioehdosta? Lataa asiantuntijoidemme laatima miniopas avioehdosta, niin tiedät kaiken tarpeellisen.

Miniopas avioehdosta
Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

Miniopas avioliiton lakiasioista

Lexlyn asiantuntijoiden laatimasta minioppaasta saat kaiken tarvittavan tiedon avioliiton lakiasioista.

Opas avioliiton lakiasioista

Lue lisää aiheesta

Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

10 huomioitavaa asiaa avioehtoon liittyen

Avioliittolain lähtökohtana on, että kaikesta yksilön omaisuudesta tulee avio-oikeuden alaista, kun avioliitto solmitaan. Avioliiton päättyessä omaisuus jaetaan avio-oikeuden nojalla tasan puolisoiden kesken. Tekemällä avioehtosopimuksen voi sulkea osan omaisuudesta tai koko omaisuuden pois avio-oikeuden piiristä

Lue kokonaan
Lexlyn avulla hoidat kaikki avioliiton lakiasiat turvallisesti ja luotettavasti - Lexly.fi

Harhaluuloja avioehdosta

Avioliitto on lainsäätäjän silmissä juridinen sopimus, joka synnyttää puolisoille oikeuden toistensa omaisuuteen. Tätä oikeutta kutsutaan avio-oikeudeksi, joka syntyy puolisoiden mennessä naimisiin. Avio-oikeus tarkoittaa oikeutta kaikkeen puolison omaisuuteen oli se sitten hankittu ennen avioliiton solmimista tai sen aikana.

Lue kokonaan
Kannattaako avioehto? Lexlyn avulla selvität asian - Lexly.fi

Kannattaako avioehto?

Avioehdon puolesta ja vastaan voi esittää paljon näkemyksiä, mutta lopulta kyse on siitä, haluavatko aviopuolisot poiketa omaisuuden puolittamisperiaatteesta. Ilman avioehtoa kaikki avio-oikeuden alainen netto-omaisuus tasataan avioliiton päättyessä. 

Lue kokonaan