Testamentti ja edunvalvontavaltakirja juristin kanssa NYT -20 % Klikkaa ja varaa oma aikasi >>

Avoliitto

Mitä hyötyä on avoehdosta?

Lain mukaan avopuolisoilla on mahdollisuus hakea pesänjakajaa toimittamaan yhteistalouden purku välirikkotilanteessa. Lisäksi avopuolisolla on mahdollisuus vaatia toiselta hyvitystä tietyin, melko kapein, edellytyksin. Nämä ovat lain tarjoamat suojaelementit avopuolisoille, jotka ovat olleet avoliitossa vähintään viiden vuoden ajan tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi. Lisäksi avopuolisoita koskeva laki on monilta osin tahdonvaltainen, mikä tarkoittaa, että avopuolisot voivat valita haluavatko soveltaa sitä omaan avoliittoonsa vai eivät.

Avoehdolla sovitaan yhteisen talouden purkamisen keskeisistä pelisäännöistä

Koska avopuolisoiden taloudellisista asioista ei juurikaan säädetä laissa, heidän kannattaa sopia keskinäisellä sopimuksella avoliiton raha-asioista sekä käytännön pelisäännöistä eron varalta. Tällainen sopimus kannattaa tehdä kirjallisesti ja se on mahdollista laatia Lexlyn verkkopalvelussa. Sopimuksessa avopuolisot voivat yhdessä valita, haluavatko he esimerkiksi avoliittolain mukaisen hyvitysjärjestelmän osaksi omaa avoliittoa koskevaa sopimustaan vai eivät. Jokainen avoliitto on omanlaisensa ja nojaa omanlaiseensa ajatukseen siitä, mikä on omassa parisuhteessa oikeudenmukaista. Näistä asioista kirjallisesti sopiminen edellyttää avopuolisoilta avointa keskustelua, mutta se kannattaa, sillä kirjallinen sopiminen ennakolta vähentää riidan paikkoja avoliiton päättyessä.

Avoehdon lisäksi testamentti on tärkeä avopuolisoille

Avoehdossa sellaisenaan ei ole mahdollista turvata avopuolison taloudellista asemaan kuolemantapauksessa. Kuoleman varalta annettavat avopuolison taloudellista asemaa parantavat määräykset, esimerkiksi asumisen ja varallisuuden osalta, on tehtävä testamentissa. Tämän vuoksi avopuolisoiden kannattaa hoitaa kuntoon avoehdon lisäksi myös testamentit ja edunvalvontavaltakirjat.

Huomioithan, että tämä on yleisluontoinen artikkeli avoliitosta. Saadaksesi tarkempaa tietoa siitä, miten juuri sinun tilanteessasi kannattaisi toimia, ole yhteydessä asiakaspalveluun.

Kysyttävää? Ota yhteyttä asiakaspalveluun!

Jos jokin avoliiton lakiasioissa mietityttää, kysy rohkeasti lisää asiakaspalvelustamme. Voit jättää soittopyynnön oheisella lomakkeella tai soittaa numeroon 010 3379 150.

Jätä yhteydenottopyyntö >>

Lue lisää aiheesta

Avoehto

Tehkää avoehtosopimus verkkopalvelussamme tai varatkaa aika avoehtosopimuksen laatimiseen perhejuristimme kanssa. Verkkopalvelussa tehtyä asiakirjaa voi muokata maksutta 14 vrk:n ajan ostohetkestä. Jos varaatte ajan juristille, hän käy kanssanne puhelimessa tai videotapaamisessa läpi avoehtosopimuksen sisällön ja laatii luonnoksen keskustelunne pohjalta. Asiakirjaa täydennetään vielä tarvittaessa, kunnes se on tahtonne mukainen.

Lue lisää aiheesta Avoehto
Tee verkossa
95 €
Alkukeskustelu
0 €

95 €

Avoehto helposti verkossa. Verkossa tehtäviin asiakirjoihin sisältyy 14 vrk:n maksuton muutosoikeus. Saatte rahanne takaisin, jos olette tyytymättömiä palveluumme.

Tee netissä

Juristin laatiman asiakirjan hinta 400 €

Alkukeskustelun tarkoituksena on kartoittaa, mikä on sinulle sopivin tapa edetä.

Varaa maksuton alkukeskustelu