Kuinka toimia, kun läheinen on kuollut? 

Läheisen kuoleman jälkeen elämä ja asioiden järjesteleminen voi tuntua kaoottiselta. Jo postiluukusta saapunut kirje pankista, jossa kerrotaan kuolinpesän pankkiasioiden hoitamisesta ennen ja jälkeen perunkirjoitusta valtakirjoineen, saattaa tuntua ylivoimaiselta ja selvitettävien asioiden pino suurelta.

Läheisen kuolemaan liittyy paljon käytännön järjestelyjä. On selvitettävä vainajan ja mahdollisen lesken omaisuuteen sekä perillisiin liittyviä asioita, ja kaikki on tehtävä lain määräämässä ajassa.

Perunkirjoitus seuraa hautajaisia. Perunkirjoituksessa selvitetään lain määrämällä tavalla, ketkä ovat perillisasemassa ja millaista omaisuutta kuolinpesään kuuluu. Perunkirjoitustilaisuus on pidettävä kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä.

Perunkirjoitukseen liittyy paljon hankittavia asiakirjoja ja järjesteltäviä asioita. Osaavan jursitin apu voi olla perunkirjoituksessa korvaamaton mielenrauhan tuoja.  

Haluamme tehdä perunkirjoituksen järjestämisestä mahdollisimman vaivatonta ja ymmärrettävää. Ohjaamme askel askeleelta käytännön asioissa, kunnes kaikki on selvitetty ja hoidettu loppuun saakka.