Testamentti ja edunvalvontavaltakirja juristin kanssa NYT -20 % Klikkaa ja varaa oma aikasi >>

Testamentti

Millainen on lapsettoman testamentti malli?

Pohdi erilaisia vaihtoehtoja testamentin suhteen

Yksinkertaisimmillaan lapsettoman henkilön testamentissa määrätään yksi testamentinsaaja, jolle omaisuus testamentintekijän kuoleman jälkeen menee. Usein myös lapsettoman testamentintekijän kannattaa kuitenkin tämän lisäksi testamenttiin miettiä erilaisia tapahtumakulkuja, esimerkiksi sitä, kenelle testamentatun omaisuuden pitäisi ensisijaisen testamentinsaajan kuollessa mennä.

Huomioi testamentissa verotukselliset seikat

Myös verotus kannattaa pitää mielessä, sillä monesti lapsettoman henkilön määräämät testamentinsaajat kuuluvat ankarammin verotettavaan 2. veroluokkaan. Verotuksellisesti voi olla järkevää esimerkiksi jakaa perintöä useammalle testamentinsaajalle taikka jättää omaisuus suoraan nuoremmille sukupolville oman ikäisten testamentinsaajien sijaan.

Naimisissa olevan tulee huomioida testamentissa avioliittolaki

Naimisissa olevan lapsettoman henkilön täytyy testamenttia laatiessaan aina huomioida myös puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin liittyvät avioliittolain säännökset ja tarvittaessa huolehtia myös avioehtosopimuksen laatimisesta. 

Lexlyn ammattitaitoiset perhejuristit auttavat mielellään testamentin valmistelemisessa. Voit halutessasi laatia testamentin myös itse käyttämällä verkkopalveluamme. Tutustu tästä Lexlyn verkkopalveluun ja tee testamentti netissä >>

Tämän linkin takaa voit lukea kaikki testamenttiin liittyvät artikkelimme >>

 

Lue lisää aiheesta

Testamentti

Eikö itse laadittu testamentti netissä ole sinulle paras palvelukanava? Ei hätää, voit laatia oman testamenttisi yhdessä juristin kanssa etävastaanotolla tai toimistolla. Etävastaanotolla juristi käy kanssasi puhelimessa tai videotapaamisessa läpi toiveesi ja ajatuksesi testamentin sisällöstä. Samalla voit kysyä mieltäsi askarruttavia asioita, esimerkiksi perintöverotuksesta. Juristimme laatii luonnoksen testamentistasi keskustelunne pohjalta. Jos testamenttiluonnoksessa on korjattavaa tai lisättävää, asiakirjaa muokataan, kunnes se vastaa tahtoasi.

Lue lisää aiheesta Testamentti
Tee verkossa
95 €
Alkukeskustelu
0 €

95 €

Tee testamentti helposti verkossa. Verkossa tehtäviin asiakirjoihin sisältyy 14 vrk:n maksuton muutosoikeus. Saat rahasi takaisin, jos olet tyytymätön palveluumme.

Tee netissä

Juristin laatiman asiakirjan hinta 400 €

Alkukeskustelun tarkoituksena on kartoittaa, mikä on sinulle sopivin tapa edetä.

Varaa maksuton alkukeskustelu