Teemme muutoksia verkkopalvelussamme 27.-30.9. Asiakaspalvelumme ja juristimme ovat apunasi. Pahoittelemme häiriötä! Ole tarvittaessa yhteydessä asiakaspalveluun 010 3379 150
Lesken perukirjassa listataan myös ensiksi kuolleen puolison kuolinpesän varat, jos ositusta ei ole toimitettu loppuun ennen lesken kuolemaa. Lesken jälkeisessä perunkirjoituksessa on tärkeä selvittää lisäksi mahdolliset osittaiset ositukset ja perinnönjaot sekä muut ensiksi kuolleen puolison kuolinpesässä ja lesken elinaikana tapahtuneet merkittävät muutokset.
Miksi lesken jälkeinen perunkirjoitus on tärkeä?
Vasta tehtyjen selvitysten jälkeen tiedetään, mikä on kummankin kuolinpesän tilanne. Jos lesken perukirjaa ei tehdä ammattitaitoisesti, on riskinä, että perillisten perintövero määrätään virheellisesti tai puutteellisuuden seurauksena on veronkorotus. Virheellinen lesken perukirja johtaa usein myös väärin toimitettuun ositukseen ja perinnönjakoon.
Lesken perukirja sisältää enemmän tietoa kuin ensiksi kuolleen puolison perukirja. Perunkirjoituksessa selvitetään kahden kuolinpesän varat ja niissä tapahtuneet muutokset ensiksi kuolleen puolison kuolemasta lähtien. Olennaista on ymmärtää myös pesässä tehtyjen varallisuuden siirtojen ja mahdollisten testamenttien merkitys.
Lesken jälkeinen perunkirjoitus luo pohjaa kahden kuolinpesän välillä tehtävään ositukseen ja perinnönjakoon. Osaavan juristin apu voi olla korvaamatonta.
Alkukeskustelu juristimme kanssa joko etänä tai toimistolla.
Juristimme laatii luonnoksen osituksesta ja perinnönjaosta.
Ositus ja perinnönjako toimitetaan toimistollamme tai etänä.
Saatte laskun sähköpostilla tai postilla
Kysymyksiä ja vastauksia
Miten perunkirjoitus lesken jälkeen poikkeaa ensiksi kuolleen puolison perunkirjoituksesta?
Lesken perukirjassa pitää huomioida lesken aikaisempi avioliitto ja sen oikeusvaikutukset. Pitää myös selvittää, onko omaisuuden ositus kuolleen puolison ja lesken välillä toimitettu. Lesken varat ja velat merkitään normaalisti.
Pitääkö avioehto merkata lesken perukirjaan?
Jos aviopuolisoilla on ollut avioehto, tämä pitää merkitä lesken perukirjaan.
Pitääkö lesken perukirjaan merkitä avio-oikeuden alainen omaisuus?
Lesken perukirjaan pitää merkitä avio-oikeuden alainen omaisuus, jos puolisoiden välillä ei ole tehty ositusta ennen lesken kuolemaa.
Mitä jos avio-oikeuden alainen omaisuus on muuttunut?
Ensiksi kuolleen puolison avio-oikeuden alainen omaisuus ilmoitetaan siltä osin, kun sitä on jäljellä.
Mitä jos lesken ja ensiksi kuolleen puolison välillä on tehty ositus?
Jos ositus on toimitettu lesken ja ensiksi kuolleen puolison välillä, lesken perukirjaan ei tarvitse merkitä mitään avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta.
Milloin pitää suorittaa perinnönjako lesken kuoleman jälkeen?
Laissa ei ole säädetty määräaikaa koskien sitä, milloin perinnönjako pitää suorittaa. Perinnönjaossa jaetaan lesken omaisuutta ja mahdollisesti omaisuutta, jonka leski on perinyt ensiksi kuolleen puolison jälkeen.
Kauanko perunkirjoitusta voi lykätä?
Perunkirjoitus on toimitettava Verohallinnolle 3 kuukautta kuolinpäivästä. Hakemuslomakkeella on mahdollista hakea lisäaikaa perunkirjoituksen toimittamiseen. Verohallinto voi myöntää lisäaikaa.
Kuka perii lesken?
Omaisuus jaetaan lesken perillisten ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken, ellei testamentilla toisin ole määrätty.
Mikä on toissijainen perillinen?
Toissijaisia perillisiä ovat ensiksi kuolleen puolison vanhemmat, sisarukset tai sisaruksien lapset ja lapsenlapset.
Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää perukirjasta ja perunkirjoituksesta
Perunkirjoitukseen liittyy paljon selvitettäviä asioita. Lue lisää juristiemme kirjoittamista artikkeleista.