
Kaikki avioliitot päättyvät joskus
Avioliittoon tai oikeastaan sen päättymiseen liittyy merkittäviä oikeusvaikutuksia, joihin on kuitenkin mahdollista suurelta osin etukäteen vaikuttaa avioehtosopimuksen avulla. Niin rajulta kuin se kuulostaakin, niin avioliitot päättyvät nimittäin aina. Joko ne päättyvät avioeroon tai sitten ne päättyvät toisen puolison kuolemaan. Molemmissa tilanteissa puolisoiden omaisuudelle tehdään tiettyjä toimenpiteitä. Avio-oikeuden alainen omaisuus ositetaan ja avio-oikeuden ulkopuolinen erotellaan. Tämä avioliittoon perustuva, puolisoiden välinen niin sanottu jako tehdään ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen kuolinpesälle jäävä omaisuus on määritelty ja se voidaan jakaa perillisille ja testamentinsaajille.
Avioehto vaikuttaa omaisuuden jakautumiseen kuolinpesää jaettaessa
Avioehtosopimus on yksilöllinen, puolisoiden välinen sopimus. Siinä määritellään mikä omaisuus on puolisoiden kesken päätetty jääväksi avio-oikeuden ulkopuolelle. Jos avioehtosopimuksella suljetaan pois puolisoiden avio-oikeus kaikkeen omaisuuteen, niin silloin kummankin perintöosuus määräytyy puhtaasti sen mukaan, mitä omaisuutta ja velkoja henkilöllä on kuolinhetkellä omissa nimissään. Jos taas avioehtosopimuksella on rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle joitain yksittäisiä omaisuuseriä, niin silloin nämä pysyvät sellaisenaan omistajansa kuolinpesän omaisuutena. Avio-oikeuden alaisten omaisuuserien osalta sen sijaan toimitetaan omaisuuden ositus, jossa ikään kuin tasataan omaisuutta puolisoiden kesken. Jos poismenneellä puolisolla oli enemmän netto-omaisuutta nimissään, niin kuolinpesästä maksetaan ensin tasinkoa leskelle. Vasta tämän jälkeen voidaan siirtyä tarkastelemaan perintöä.
Avioehto netissä - Tutustu Lexlyn verkkopalveluun
Tiesitkö, että on mahdollista tehdä avioehto netissä? Asiantuntijoidemme laatiman verkkopalvelun avulla se onnistuu helposti. Palvelussa esitettyjen kysymysten ja antamienne vastausten perusteella syntyy juuri teidän tarpeisiinne räätälöity avioehto. Tutustu avioehdon nettipalveluun tästä >>
Valitsitte sitten verkkopalvelun tai juristin palvelut, avioehdon hinta on aina kiinteä.
Huomioithan, että tämä on yleisluontoinen artikkeli avioehdosta. Saadaksesi tarkempaa tietoa siitä, miten juuri sinun tilanteessasi kannattaisi toimia, ole yhteydessä asiakaspalveluun.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki avioehtoon liittyvät artikkelimme >>

Lataa hyödyllinen miniopas
Tiedätkö riittävästi avioehdosta? Lataa asiantuntijoidemme laatima miniopas avioehdosta, niin tiedät kaiken tarpeellisen.
Miniopas avioehdosta
Miniopas avioliiton lakiasioista
Lexlyn asiantuntijoiden laatimasta minioppaasta saat kaiken tarvittavan tiedon avioliiton lakiasioista.
Opas avioliiton lakiasioistaLue lisää aiheesta

Miten avioehto vaikuttaa testamenttiin?
Avioehto ja testamentti ovat kaksi erillistä asiakirjaa, joilla kummallakin on omat tehtävänsä. Avioehtosopimuksella sovitaan siitä, kuinka omaisuus jaetaan aviopuolisoiden kesken, kun avioliitto päättyy. Testamentilla puolestaan määrätään siitä, kuinka perittävän omaisuus jaetaan
Lue kokonaan
Mikä on keskinäinen testamentti ja mitä hyötyä siitä on?
Keskinäinen testamentti on monelle avioparille juuri se oikea vaihtoehto. Asiantuntijamme kirjoittamasta artikkelista voit lukea, erilaisista testamenteista.
Lue kokonaan
Puolison kuolema voi romahduttaa koko talouden.
Lue Lexlyn asiantuntijan kirjoittamasta artikkelista, miten testamentilla voi turvata leskeä taloudellisesti.
Lue kokonaan