Teemme muutoksia verkkopalvelussamme 27.-30.9. Asiakaspalvelumme ja juristimme ovat apunasi. Pahoittelemme häiriötä! Ole tarvittaessa yhteydessä asiakaspalveluun 010 3379 150

Avioehto

Pitääkö avioehdossa olla todistajat?

Helpot lakipalvelut - Lexly.fi

Avioehdon todistajien tulee olla esteettömiä

Avioehdon todistajan esteettömyys tarkoittaa, ettei todistajana voi toimia kumpikaan sopimuksen osapuolista tai heidän lähisukulaisensa (esimerkiksi lapsi, vanhempi tai sisarus). Todistajan tulee lisäksi olla 15-vuotta täyttänyt, oikeustoimikelpoinen ja ymmärtää todistamisen merkitys.

Todistajien ei tarvitse tietää avioehdon sisältöä

Avioehdon todistajan ei kuitenkaan tarvitse tietää, että allekirjoitettava asiakirja on avioehto, eikä siten myöskään asiakirjan tarkempaa sisältöä. Avioehtosopimuksen voi allekirjoittaa samaan aikaan todistajien läsnä ollessa tai vaihtoehtoisesti hankkia todistajien allekirjoitukset myöhemmin. Mikäli todistajat allekirjoittavat avioehtosopimuksen vasta myöhemmin, tulee avioehtosopimuksen osapuolien pystyä osoittamaan heille, että he ovat allekirjoittaneet sopimuksen aiemmin omakätisesti.

Todistajat allekirjoittavat vasta sopimusosapuolien jälkeen

Hyvänä nyrkkisääntönä kannattaa aina muistaa, että todistajat eivät voi allekirjoittaa avioehtosopimusta ennen kuin itse sopimusosapuoli on sen allekirjoittanut. Mikäli siis toinen puolisoista allekirjoittaa avioehdon kahden todistajan läsnä ollessa ja toinen puoliso vasta esimerkiksi seuraavana päivänä, tulee asiakirjaan hankkia todistajat myös myöhemmin allekirjoittaneen puolison osalta.

Tee avioehto netissä - Tutustu Lexlyn verkkopalveluun

Tiesitkö, että on mahdollista tehdä avioehto netissä? Lexlyn juristiemme laatimassa verkkopalvelussa esitettyjen kysymysten ja antamienne vastausten avulla rakentuu juuri teille sopiva avioehto. Valitsitte sitten verkkopalvelun tai juristin palvelut, avioehdon hinta on Lexlyssä aina kiinteä.

Huomioithan, että tämä on yleisluontoinen artikkeli avioehdosta. Saadaksesi tarkempaa tietoa siitä, miten juuri sinun tilanteessasi kannattaisi toimia, ole yhteydessä asiakaspalveluun.

Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki avioehtoon liittyvät artikkelimme >>

Lue lisää aiheesta

Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

Voi­ko avio­eh­don laa­tia jäl­ki­kä­teen?

Avioehdon voi pätevästi tehdä joko ennen avioliiton solmimista tai vasta avioliiton solmimisen jälkeen. Lue asiantuntijamme laatimasta artikkelista, missä vaiheessa avioehdon voi tehdä ja missä ei.

Lue kokonaan
Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

Missä tilanteessa avioehto kannattaa tehdä ja missä ei?

Avioehtosopimuksella voidaan vaikuttaa siihen, minkälaiseksi avioliitossa jo olevan tai avioliittoon vasta menossa olevan parin avio-oikeus muodostuu. Avioehtosopimuksella voidaan jättää koko tai osa puolisoiden omaisuudesta avio-oikeuden ulkopuolelle.  

Lue kokonaan
Lexlyn avulla hoidat kaikki avioliiton lakiasiat turvallisesti ja luotettavasti - Lexly.fi

Harhaluuloja avioehdosta

Avioliitto on lainsäätäjän silmissä juridinen sopimus, joka synnyttää puolisoille oikeuden toistensa omaisuuteen. Tätä oikeutta kutsutaan avio-oikeudeksi, joka syntyy puolisoiden mennessä naimisiin. Avio-oikeus tarkoittaa oikeutta kaikkeen puolison omaisuuteen oli se sitten hankittu ennen avioliiton solmimista tai sen aikana.

Lue kokonaan

Avioehto

Tehkää avioehtosopimus verkkopalvelussamme tai varatkaa aika avioehtosopimuksen laatimiseen perhejuristimme kanssa. Verkkopalvelussa tehtyä asiakirjaa voi muokata maksutta 14 vrk:n ajan ostohetkestä. Jos varaatte ajan juristille, hän käy kanssanne puhelimessa tai videotapaamisessa läpi avioehtosopimuksen sisällön ja laatii luonnoksen keskustelunne pohjalta. 

Lue lisää aiheesta Avioehto
Tee verkossa
95 €
Alkukeskustelu
0 €

95 €

Avioehto helposti verkossa. Verkossa tehtäviin asiakirjoihin sisältyy 14 vrk:n maksuton muutosoikeus. Saatte rahanne takaisin, jos olette tyytymättömiä palveluumme.

Tee netissä

Juristin laatiman asiakirjan hinta 300 €

Alkukeskustelun tarkoituksena on kartoittaa, mikä on sinulle sopivin tapa edetä.

Varaa maksuton alkukeskustelu