Teemme muutoksia verkkopalvelussamme 27.-30.9. Asiakaspalvelumme ja juristimme ovat apunasi. Pahoittelemme häiriötä! Ole tarvittaessa yhteydessä asiakaspalveluun 010 3379 150

Testamentti

Testamentti kaipaa kaveriksi edunvalvontavaltuutuksen – Miksi?

Helpot lakipalvelut - Lexly.fi

 

Ilman edunvalvontavaltuutusta sairastuneen testamentinsaajan tulee ottaa testamentti vastaan sellaisena kuin se on hänen hyväkseen annettu. Testamentista ei voi luopua, vaikka se olisi kuinka järkevää tai verotuksellisesti edullisempaa.

MUTTA edunvalvontavaltakirjan tekemällä ja ottamalla siinä huomioon määräykset, jotka koskevat perintöjä, jokainen voi valtuuttaa oman valtuutettunsa tekemään harkittuja ja järkeviä ratkaisuja. Puolisoiden on tietysti astetta helpompi ottaa nämä asiat huomioon yhdessä ja varsinkin jos he testamenttaavat omaisuutta toisilleen. Jokainen voi kuitenkin omassa edunvalvontavaltakirjassaan pohtia asiaa omalla kohdallaan ja kysyä itseltään: Haluanko antaa valtuutetulleni mahdollisuuden harkita, mikä on järkevintä ja viisainta minun kohdallani, jos olen itse sellaisessa kunnossa, etten tarvitse minulle testamentattua omaisuutta enkä pysty siitä muutoin nauttimaan. 

Esimerkkitilanne 1: Puolisot, joilla on lapsia, ovat tehneet omistusoikeustestamentin toistensa hyväksi. Myöhemmin puolisot joutuvat auto-onnettomuuteen, jossa toinen puolisoista menehtyy ja toinen jää eloon mutta on aivokuollut. Leskeksi jääneen puolison ei ole todennäköisesti järkevää ottaa testamenttia vastaan. Jos sairaalassa makaava puoliso ei ole tehnyt edunvalvontavaltuutusta ja mahdollistanut perinnöstä luopumista, hänen asioitaan hoitaa hänelle määrätty edunvalvoja holhoustoimilain nojalla ja leskeksi jäänyt perii tällöin kaiken ja maksaa omaisuudesta perintöverot. Jos hän on tehnyt edunvalvontavaltakirjan, valtuutettu voi luopua perinnöstä valtuuttajan puolesta. Tällöin omaisuus periytyy suoraan lapsille, jotka maksavat perintöverot. Vastaava voi tulla eteen myös vähemmän dramaattisessa elämänkohtalossa

 Esimerkkitilanne 2: Leski on saanut hallintaoikeuden kotiin ja kesämökkiin. Myöhemmin leski sairastuu muistisairauteen eikä sairauden edettyä enää kykene viettämään aikaa kesämökillä. Mökki haluttaisiin myydä, mutta lesken käyttämätön hallintaoikeus on riesana. Onneksi leski on kuitenkin tehnyt edunvalvontavaltakirjan, jossa hän on valtuuttanut valtuutettunsa luopumaan turhaksi käyneestä hallintaoikeudesta. Ilman edunvalvontavaltuutusta tilanne olisi vaikeampi.

Huomioithan, että tämä on yleisluontoinen artikkeli testamentista ja edunvalvontavaltuutuksesta. Saadaksesi tarkempaa tietoa siitä, miten juuri sinun tilanteessasi kannattaisi toimia, ole yhteydessä asiakaspalveluun.

Tämän linkin takaa voit lukea kaikki testamenttiin liittyvät artikkelimme >>

Tästä linkistä pääset edunvalvontavaltuutusta koskeviin artikkeleihin >>

Lue lisää aiheesta

Tiedätkö, mihin tilanteisiin voit joutua ilman edunvalvontavaltuutusta? Lue artikkelista 7 tarinaa edunvalvontavaltakirjasta ja tee oma valtakirjasi  Lexlyn verkkopalvelussa - Lexly.fi

Tarinoita edunvalvontavaltuutuksesta

Elämä on yllätyksiä täynnä, sekä hyviä että huonoja. Varsinkin ikäviä yllätyksiä kohdatessa usein miettii, olisiko voinut tehdä jotain toisin, jotta ongelmalta olisi vältytty. Edunvalvontavaltuutuksella voi vaikuttaa moneen asiaan.

Lue kokonaan
Oletko kuullut Omissa käsissä -kampanjasta? Digi- ja väestötietovirasto kannustaa kampanjalla kaikkia tekemään edunvalvontavaltuutuksen. Lexly on kampanjassa mukana. Tee oma valtuutuksesi nyt! - Lexly.fi

Onhan sinulla jo eduvalvontavaltuutus?

Tiesitkö, että ilman edunvalvontavaltuutusta kukaan ei voi hoitaa asioitasi – ei edes puolisosi tai lapsesi?

Lue kokonaan
Lexly.fi apunasi kaikissa lakiasioissa - Helpot lakipalvelut

Mik­si les­ken hy­väk­si kan­nat­taa laa­tia tes­ta­ment­ti?

Lesken asema on laissa turvattu avio-oikeuden ja lesken asumissuojan kautta. Lue, miten leskeä voi turvata testamentilla.

Lue kokonaan

Edunvalvontavaltuutus

Varaudu tulevaisuuteen edunvalvontavaltuutuksella. Päätä itse, miten asioitasi hoidetaan tulevaisuudessa, jos oma toimintakykysi heikkenee. Oikea aika tehdä edunvalvontavaltuutus on juuri nyt, kun kaikki on kunnossa.

Lue lisää aiheesta Edunvalvontavaltuutus
Tee verkossa
95 €
Alkukeskustelu
0 €

95 €

Tee edunvalvontavaltakirja helposti netissä. Netissä tehtäviin asiakirjoihin sisältyy 14 vrk:n maksuton muutosoikeus. Saat rahasi takaisin, jos olet tyytymätön palveluumme.

Tee netissä

Juristin laatiman asiakirjan hinta 280 €

Alkukeskustelun tarkoituksena on kartoittaa, mikä on sinulle sopivin tapa edetä.

Varaa maksuton alkukeskustelu