Joulun pyhät on ohi, eikä pukki saanut suukkoa. Uusi vuosikin meni vanhaa kaavaa noudatellen, eikä keskiyön koittaessa todellakaan skoolattu yhteinen tulevaisuus silmissä loistaen. Arjen koittaessa on hälvennyt viimeinenkin toive siitä, että joku taika saisi avioliiton vielä muuttumaan.
Vuodenvaihde tarkoittaa tilinpäätöstä monessa parisuhteessa. Yritykset keskustella suhteen tilasta saattavat kaikua kuuroille korville tai aiheuttavat vastapuolessa niin jäätävän loukkaantumisen, että mykkäkoulua on luvassa seuraavat viikot. Tällöin saattaa nousta mieleen tehokas ajatus: avioerohakemus. Ehkäpä siinä vaiheessa se puolisokin ymmärtää, että tässä ollaan tosissaan, kun postiluukkuun kolahtaa tieto avioeron hakemisesta?
Stop. Pysähdy. Vedä syvään henkeä. Tai lue ainakin tämä ensin.
Avioerohakemuksen toimittaminen liian varhaisessa vaiheessa saattaa tulla kalliiksi.
Ai miksi? No itse asiassa monestakin syystä. Mutta aloitetaan sieltä ihan alusta. Kun avioliitto päättyy, puolisoiden omaisuus jaetaan. Juristikielellä puhuen tehdään ositus. Ositus tehdään silti, vaikka kumpikaan ei olisi vaatimassa toiselta mitään. Jos puolisoilla on täysin poissulkeva avioehtosopimus, omaisuus erotellaan.
Siihen, miten omaisuus lain mukaan pitäisi jakaa, vaikuttavat sekä avioliittolaki että mahdollinen avioehtosopimus. Siihen, miten omaisuus tosielämässä jaetaan, vaikuttavat myös monet inhimilliset seikat. Usein toivottuun lopputulokseen pääsemistä saattaa kuitenkin varjostaa melkoinen määrä veroja. Ainakin varainsiirtovero on monelle eronneelle tuttu kaveri, saattavatpa myös lahjavero ja luovutusvoittovero kurkkia nurkan takana. Kun omaisuuden osalta on muutoin päästy sovintoon, on melko tylsä huomata, että lopputuloksen päälle mätkäistään vielä verottajan muhkea maksulappu.
Ositus on siitä poikkeuksellinen juridinen toimenpide, että sen puitteissa varallisuus voi vaihtaa omistajaa tietyin edellytyksin myös ilman veroseuraamuksia. Ja tämähän on aivan uniikki juttu.
Ennen avioeron hakemista puolisot voivat sopia vielä monista omaisuuttaan koskevista asioista.
Tässä vaiheessa kannattaa ottaa hetki aikaa ja istahtaa asiansa osaavan juristin kanssa pohtimaan järkevin tapa edetä. Onpahan niitäkin tilanteita nähty, kun avioehtosopimus on vielä viime töiksi päätetty perua, tai kiireen vilkkaa päätetty ennen eroa laatia sellainen. Ja ihan sulassa sovussa. En kuitenkaan pysty liiaksi korostamaan, että tämä edellyttää näistä asioista sopimista ennen avioeron hakemista.
Kun avioero on pistetty vireille, avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen ei voi tehdä enää muutoksia. Tuon päivän mukana katkeaa myös mahdollisuus tehdä avioehtosopimus tai muuttaa sitä. Koska rakastan nallekarkkivertauksia, niin sanotaan nyt niin, että eron hakemisen jälkeen on mahdollista jakaa vain niitä nallekarkkeja, joita siinä tilanteessa on. On tosi harmi, jos ne nallekarkit ovatkin sitten yhteiseen tahtoon nähden aivan väärän värisiä.
Osaavankin juristin mahdollisuudet tehdä verotuksellisesti fiksuja ratkaisuja vähenevät siis huomattavasti, kun avioeroa on jo haettu. Joskus meidän neuvot on olleet kyllä niinkin arvokkaita, että avioerohakemuksia on päätetty vetää pois. Mutta se nyt on henkisesti toki jo vähän isompi juttu, joten helpommalla pääsee etukäteen suunnittelemalla.
Oikea tapa edetä avioerossa on ottaa yhteyttä osaavaan juristiin siinä vaiheessa, kun ero näyttää varmalta, mutta muita toimenpiteitä ei ole tehty.
Ja vaikka näihin varallisuushommiin liittyvät veroseuraamukset ei edes niin kiinnostaisi, liittyy avioeroon paljon muitakin sovittavia asioita. Se että omaisuuden osalta on jo sovittu selkeä etenemistapa ja vahvistettu se sopimuksin, antaa huomattavasti rauhaa muista asioista sopimiselle.
Ja mistä sitä sitäkään tietää, vaikka konkreettisen omaisuuden jakoa koskevan keskustelun myötä joku pariskunta saattaisi todeta, että ei me tähänkään olla vielä valmiita. Että yritetään kuitenkin vielä ja vähän kovemmin. Sehän se vasta olisikin hienoa.
