Päivä on nyrjähtänyt alkuiltaan, kun Johannekselta tulee viesti: “Tulossa kotiin.” Vihdoinkin! Ja kotiin. Ehkä kaikki vielä kääntyy hyväksi.
Reginan päivä on ollut pitkä kuin pikkulapsen jouluaatto. Jessica ja Pyry ovat isällään, ja tarkoitus oli ollut viettää ihana aikuisten viikonloppu ilman aikatauluja. Sen sijaan Regina ja Johannes olivat riidelleet perimisestä, ja Johannes oli lähtenyt lenkille. Ja viipynyt sillä tiellä jo seitsemättä tuntia. Toinen pannu kahvia on aikaa sitten jäähtynyt keittimeen.
Odottaessaan Johannesta takaisin Regina ehti listaamaan ne asiat, jotka hänen olisi pitänyt sanoa Johannekselle sen sijaan, että oli vaatinut tältä lupausta olla käyttämättä puolison hallintaoikeutta Jessican ja Pyryn omaisuuteen jos jäisi leskeksi. Johannes oli kuullut vain, että “saatan kuolla” ja “olet itsekäs”. Mummo aina torui, että Regina hyppää ajatuksiaan kertoessaan liian nopeasti maaliin kun pitäisi muistaa pysähtyä taukopisteillä. Muut eivät ehdi muuten mukaan.
Reginan lista asioista, jotka hänen olisi pitänyt sanoa Johannekselle, näyttää tältä:
- Rakastan sinua. Kaikki on hyvin. En ole sairas, en jättämässä sinua.
- Elämä on arvaamatonta, joten suunnitellaan ja varaudutaan. En halua elää pää pensaassa, parasta toivoen. Haluan olla varma. Tai niin varma kun voi olla.
- Elämän suuret asiat vaativat lakipapereita. Tehdään ne yhdessä. Sovitaan asioista yhdessä.
- Tiedätkö, miten asiamme ovat jos emme tee itse lakipapereita? Otetaan selvää, yhdessä.
- Tieto ei lisää tuskaa, vaikka alkuun pääseminen tuntuukin työläältä. Luota minuun.
Melko mahtipontista, Regina hymähtää. Mutta niin totta. Ja hän lisää vielä yhden kohdan:
- To do: Avioehto, testamentti, edunvalvontavaltakirja. (+ Ositus Mikan kanssa.)
Ovi kolahtaa. Regina menee eteiseen Johannesta vastaan. Halaa, vaikka Johanneksen edelleen kireä mieliala tuntuu ilmassa kuin on huoneeseen varkain livahtanut tuoksu.
“Anteeksi. Aloitin aivan väärästä päästä puhumaan koko asiasta.”
“No niin. Mutta.” Johannes pysähtyy kuin etsimään oikeita sanoja. “Varmaan minäkin hermostuin ihan liikaa. Kaikki tuollainen puhe lakiasioista on jotenkin ahdistavaa. En tiedä niistä mitään muuta kuin sen, että pyydämme itsellemme ongelmia kun ryhdymme säätämään sellaisten asioiden kanssa, joita emme ymmärrä!”
“Mutta siinähän se jutun juuri on”, Regina sanoo hiljaisella äänellä. “Ne ovat kuitenkin meidän asioitamme, säädämme tai emme. Ja minä ainakin haluan tietää ja päättää itse, miten meidän asiamme ovat jos jotain sattuu. Myönnän, että eivät ne ole helppoja juttuja, mutta eivät ihan niin mahdottomiakaan.”
He laittavat yhdessä molempien lempiruokaa, sitruunapastaa kanalla. Regina kertoo ajatuksiaan, oivalluksiaan, pelkojaan. Kertoo, miten kiitollinen hän on kaukonäköiselle mummolleen ja tämän testamentille. Ilman sitä heillä ei olisi nyt omaa kotia.
“... Joten oikeastaan ne ovat kuin vakuutuksia. Tai niin minusta on paras ajatella. Eikä kukaan järkevä ihminen ole ottamatta vakuutuksia tavaroilleen tai itselleen. Niin miksi emme ikään kuin vakuuttaisi elämäntilanteemme? Kun osa noista lain määräyksistä on sellaisia, että niistä ei voi sitten enää sopia jos jotakin tapahtuu. Ne pitää tehdä ennakolta. Pelkästään se, että minulla on lapsia mutta sinulla ei asettaa meidät erilaiseen asemaan kun olemme naimisissa.” Johannes ihmettelee, voiko moinen pitää paikkansa.
“Kun me olemme naimisissa, minä perisin puolisona sinut jos kuolisit. Jos minä kuolen, Jessica ja Pyry perivät minut. Ja ajattele yritystäsi – sinun osakkeesi voivat olla parin vuoden päästä valtava arvokkaita, ja jos meillä ei ole avioehtoa minulla olisi niihin avio-oikeus. Tuskin sinun yhtiökumppanisitkaan haluaisivat moista riskiä. Jos minä vaikka saan jonkun viidenkympin villityksen, otan eron ja ostan avoauton?”
Tuntuu hyvältä nauraa yhdessä. Hiljalleen Johannes alkaa ymmärtää. Regina haluaa turvata heidän elämänsä, ei rakentaa ansoja. “Avioehdolla me voidaan varmistaa, että vaikka minä pimahtaisin, sinun elinkeinosi ei ole vaarassa. Ja testamentilla me molemmat voidaan päättää kenelle meidän omaisuus menee. Minä esimerkiksi haluan tämän asunnon lapsille, mutta kun me hankimme oman yhteisen kodin, se onkin eri juttu. Ja haluaisin, että sinä perit tämän sormuksen, jonka sinulta sain.”
Johannes pyörittelee päätään. Toiset naiset suunnittelevat häitä, Regina lakiasioita. Millaisen naisen kanssa hän oikein on menossa naimisiin? Ihanan, aivan ihmeellisen, hän päättää.
“Älä huoli”, Regina mutristaa suutaan. “On minulla häitä varten jo Pinterest rakentumassa. Mutta hoidetaan nämä tärkeimmät asiat ensin!”
