Läheisen kuolemaa saattaa olla vaikea käsitellä. Varsinkin jos läheisen kuolema tulee yllätyksenä, saattaa hoidettavien käytännön asioiden määrä yllättää. Netistä löytyvät valmiit perukirjamallit, -pohjat ja -lomakkeet saattavat vaikuttaa näppäriltä, mutta niiden käyttäminen voi johtaa virheisiin ja liian suuriin perintöveroihin.
Lexlyn osaavat ja myötätuntoiset ammattilaiset kulkevat rinnallasi koko matkan ajan.
Ota rohkeasti yhteyttä asiakaspalvelu@lexly.fi, 010 3379 150 tai jätä yhteydenottopyyntö yläpuolelta löytyvällä lomakkeella.
Me hoidamme kaiken puolestasi laadusta tinkimättä. Halutessasi perunkirjoitus voidaan hoitaa myös netissä juristiemme etävastaanotolla.
Tutustu palveluihimme

Perunkirjoitus ja perukirja
Perunkirjoitus tulee hoitaa 3 kk:n kuluessa kuolemasta. Perunkirjoitus on tehtävä aina, vaikka vainajalla ei olisikaan omaisuutta.
Perunkirjoituksen hinta Lexlyssä perustuu tuntihinnoitteluun ja käytettyyn aikaan. Tuntihintamme on 265 €. Saat aina luotettavan arvion kokonaishinnasta ennen kuin sitoudut toimeksiantoon.
Varaa maksuton alkukeskustelu
Perinnönjako
Kun perunkirjoitus on tehty, voidaan suorittaa perinnönjako. Usein kuvitellaan, ettei kuolinpesän jakaminen ole tarpeellista. Omaisuuden hallitseminen yhdessä saattaa kuitenkin muodostua työlääksi.
Lexlyn ammattilaisten avulla perinnönjako hoituu sujuvasti. Hinnoittelumme perustuu työhön käytettyyn aikaan. Tuntihintamme on 265 €.
Varaa maksuton alkukeskustelu
Perunkirjoitus lesken jälkeen
Lesken perukirjassa ja perunkirjoituksessa tulee ottaa huomioon myös ensin kuolleen puolison kuolinpesän varat ja velat, mikäli ositusta ei ole toimitettu ennen lesken kuolemaa.
Ammattilaisen apu on usein korvaamatonta, sillä huolimattomuus perunkirjoituksessa saattaa johtaa virheellisten perintöverojen määräämisen ja myöhemmin veronkorotuksiin.
Tutustu palveluumme ja anna meidän auttaa.
Varaa maksuton alkukeskustelu
Ositus ja perinnönjako
Ositus tarkoittaa lesken ja vainajan aviovarallisuussuhteen purkamista. Osituksessa selvitetään, mikä varallisuus kuuluu leskelle ja mikä vainajan perillisille. Lisäksi osituksessa toteutetaan lesken mahdollinen oikeus tasinkoon. Kuolinpesän osakkaat ja leski voivat sopia osituksesta ja perinnönjaosta haluamallaan tavalla lukuun ottamatta edunvalvonta- ja ulosottotilanteita.
Lexlyn perhejuristien avulla ositus ja perinnönjako sujuvat hienotunteisesti ja ammattitaidolla. Saat meiltä apua myös edunvalvojan sijaisena toimimiseen.
Varaa maksuton alkukeskustelu
Perunkirjoituksesta ositukseen ja perinnönjakoon
Perukirja on osakasluettelo, omaisuus- ja velkaselvitys sekä veroilmoitus. Perunkirjoitus on toimitettava 3 kk:n kuluessa kuolemasta. Perukirja tulee toimittaa verohallintoon 1 kk:n kuluessa perunkirjoituksen toimittamisesta. Saat perintöveropäätöksen 6-12 kk:n kuluessa. Pesänselvityksen aikana kuolinpesän omaisuutta hoidetaan, säilytetään ja tarvittaessa myydään, velat maksetaan sekä legaatit täytetään. Pesänselvityksen jälkeen tehdään ositus ja perinnönjako. Pesänselvittäjä on apunasi.
Jätä yhteystietosi, niin asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Katso video perunkirjoituksesta
Videolla Lexlyn Katariina Kuusiluoma kertoo sinulle tiivistetysti kaiken tarvittavan perunkirjoituksesta.
Katso video perinnönjaosta
Katariina Kuusiluoma kertoo videolla, miten perinnönjako etenee ja mitä asioita sinun olisi hyvä tietää.