
Mikä on juristin ja asianajajan ero?
Kaikki ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneet henkilöt ovat juristeja – ennen sanottiin lakimies –, mutta vain asianajajaliiton jäsenet saavat käyttää nimeä asianajaja. Asianajajat ovat siis juristeja, jotka kuuluvat Asianajajaliittoon. Asianajajat ovat yleensä erikoistuneita riitaisampiin tapauksiin, joissa oikeudenkäynti on todennäköinen.
Kun kyseessä ovat perheoikeuden asiat, kuten asiakirjojen laatiminen (yleisimmin edunvalvontavaltakirja, testamentti, avioehto) tai sitten kuolema lähipiirissä (perunkirjoitus, perinnönjako) tai avioero (omaisuuden ositus), osaava perhejuristi saattaa kuitenkin olla parempi vaihtoehto.
Tavallisesti perheen lakiasiat kun eivät edellytä oikeudenkäyntiä, jolloin perheoikeuteen erikoistunut lakiasiaintoimisto tarjoaa oikeanlaista apua. Ylivoimaisesti suurin osa perheoikeudellisista lakiasioista on asioiden sopuisaa järjestelemistä. Myös avioeroihin ja perinnönjakoihin joskus liittyvät erimielisyydetkin saadaan yleensä sovittua keskustelemalla, ja yksi perhejuristi riittää laatimaan asiakirjat kuntoon.
Jos asia on oikeasti hyvin riitainen, voi olla syytä hankkia osapuolille oma juristi. Vasta jos sopuun ei kerta kaikkiaan päästä neuvottelemalla, on asian vieminen oikeuden ratkaistavaksi se viimeinen keino. Jos oikeuteen päädytään, tarvitaan luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan tai asianajajan apua. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että useamman asiantuntijan palkkaaminen ja varsinkin oikeudenkäynti nostaa asian ratkaisemisen kustannuksia merkittävästi. Sopu tulee yleensä edullisemmaksi.
Perhejuristi apunasi
Jos siis tarvitset lakiapua oman elämän asiakirjojen, kuten esimerkiksi testamentin, edunvalvontavaltakirjan tai avioehtosopimuksen laatimisessa, on perheoikeuteen erikoistunut juristi todennäköisesti sopivampi ammattilainen laatimaan asiakirjasi kuin asianajaja. Myös perunkirjoitukset, perinnönjaot ja avioliiton päättymiseen liittyvät omaisuusjärjestelyt eli ositukset ovat perhejuristin arkipäivää. Jos kuitenkin olette jo käyttäneet kaikki keinot jonkun asian ratkaisemiseksi ja luottamus asian eri osapuolten välillä on heikkoa, voi olla tarpeen palkata asianajaja valvomaan omaa etua asian ratkaisussa oikeusteitse.
Sekä perhejuristilla että asianajajalla on siis paikkansa, ja riippuu aivan olosuhteista, kumman apu sopii tilanteeseen paremmin. Tärkeää on myös löytää ammattilainen, jonka kanssa tulee toimeen ja johon koet voivasi luottaa. Perheoikeuden lakiasioiden hoitaminen voi olla stressaavaa eikä tunteiltakaan aina vältytä. On tärkeää valita lakiasioiden asiantuntijaksi omassa asiassasi ihminen, jonka kanssa tulet toimeen.