Laadi tärkeät asiakirjat halutessasi itse netissä. Tutustu palveluihimme!

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) kannustaa edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen Omissa käsissä -kampanjalla.  Tutustu kampanjaan tästä!

Lapsiin liittyvät lakiasiat

 

Vaikuttaako alaikäisen omaisuus opintotukeen?

Kyllä ja ei. Vaikka alaikäisellä olisi merkittävääkin omaisuutta, se ei suoraan vaikuta opintotukeen. On kuitenkin syytä huomioida, että omaisuudesta saatava tuotto kuten pääomatulo vaikuttaa.

Lue artikkeli: Omaisuuden lahjoittaminen alaikäiselle 

Voiko lapsella olla kaksi osoitetta?

Toistaiseksi Suomen laki tuntee vain yhden virallisen osoitteen, vaikka vuoroviikkoasuminen eroperheissä onkin yleistynyt. Huoltajuuteen asumisella ei kuitenkaan ole vaikutusta, vaan molemmat vanhemmat voivat toimia lapsen yhteishuoltajina ja päättää lapsen asioista yhdessä.

Lue artikkeli: Lapsen huolto erossa

Voinko määrätä, kenestä tulee lapseni huoltaja, jos minulle tapahtuu jotain?

Varsinaista testamenttia lapsen huoltajuudesta ei voi tehdä. On kuitenkin mahdollista esittää huoltotestamentin avulla toive siitä, kenestä haluaisi lapsensa huoltajan. Vanhemman toive otetaan huomioon, kun virallista päätöstä tehdään.

Lue artikkeli: Voiko lapsen huoltajuuden testamentata?

Huoltotestamentti

Kuka huolehtii lapsesi asioista, jos sinulle tapahtuu jotain? Huoltotestamentilla voit esittää toiveesi asiasta. Huoltotestamentti tehtävissä helposti Lexlyn verkkopalvelussa. Testaa nyt!

Tee verkossa

65 €

Juristin kanssa

265€

65

Huoltotestamentti helposti verkossa. Verkossa tehtäviin asiakirjoihin sisältyy 14 vrk:n maksuton muutosoikeus. Saatte rahanne takaisin, jos olette tyytymättömiä palveluumme.

Tee netissä
Asiakaspalvelu auttaa chatissa ja puhelimitse.

265

Keskusteletko huoltotestamentista mieluummin juristin kanssa? Varaa aika juristin etävastaanotolle.

Varaa aika
Kaipaatko lisätietoja? Jätä meille soittopyyntö.

 

Kuinka paljon elatusapu on?

Elatusavun määrä on yksilöllinen. Siihen vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon tietyn ikäinen lapsi tarvitsee ravintoa, vaatteita sekä muita arjen hyödykkeistä. Myös elatusapua maksamaan määrättävän vanhemman elinkustannukset kuten asumiskulut vaikuttavat elatusavun määrään.

Lue artikkeli: Miten elatusapu lasketaan?

Mitä eroa on yhteishuoltajuudella ja yksinhuoltajuudella?

Yhteishuollossa vanhemmat päättävät yhdessä esimerkiksi lapsen asuinpaikasta, terveydenhuollosta ja passin hankkimisesta. Yksinhuollossa toinen vanhempi voi päättää kaikista lapsen asioista yksin.

Lue artikkeli: Yksinhuoltajuus vai yhteishuoltajuus?

Mietityttävätkö lakiasiat? Tee juridinen tarvekartoitus verkkopalvelussamme ja tiedät, mitä lakipapereita tarvitset.

Tiedätkö, mistä lakiasioista juuri sinun tulisi huolehtia?

Lexlyn juristien laatiman ilmaisen tarvekartoituksen avulla selvität helposti ja nopeasti, mitä lakiasiakirjoja juuri sinun kannattaisi hoitaa kuntoon. 

Tarvekartoitus verkossa
Asiantuntijoiden artikkeleita lapsiin liittyvistä lakiasioista